Ei niin kamuhaaste

Viikko ennen kun flunssa kaatoi mut sänkyyn, oli siis se tilanne, että bodasin yksin treenarin kanssa. Cristalilla oli huonoa onnea ja joutu jättämään salit väliin. Aluks musta tuntu kurjalta ku herätyskello soi sysipimeään aamuun ja piti raahautua salille yksin, mutta pian fiilis meniki nollasta sataan ku tajusin että treenit oli nyt aikalailla räätälöity vaan mulle.

Innostuin kovasti, ja koska me ollaan tehty niin monipuolista treeniä, mun keho on ihan eri tavalla vastaanottavainen kun normaalisti. Ihan pikkusia tuloksia on alkanut näkymään ja se motivoi jatkamaan.

Syöminen on edelleen suurin ongelma. Heti kun mieli painuu (jos painuu) mä huomaan että mun tekee mieli jotain lohturuokaa. Se on selkeesti opittu tapa ja tiedostamalla sen, koitan oppia siitä eroon. Mä saan sellasia buusteja että pari päivää vedän tosi ankaralla kasvis/hedelmä/kuitu/proteiini-linjalla, mut sit lopahtaa mielenkiinto ja syön sohvan. Eli aikamoista jojomeininkiä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>